Sivut

torstai 19. maaliskuuta 2015

Huomenna Muotkalle!

Pötköttelyä Muotkan jängällä syksyllä 2014


Huomenna on se päivä mitä tässä onkin jo tovi odoteltu. Iltapäivällä pääsemme lähtemään kohti Muotka-tuntureita. Lauantaina aamulla hyppään autosta ja lähden (ehkä yksin...?) Luomusjoelta hiihtelemään joko Riekonpyytäjän kammin suuntaan tai Stuorraäytsille. Tarkempi suunnitelma valmistuu matkan aikana. Paluumatka alkaa tiistaina aamupäivällä Eskelisen kyydissä näillä näkymin Kaamasmukassa tai Sulaojalla.

Olen seuraillut Utsjoen säätilaa ja -ennusteita jonkun aikaa ja näyttää siltä, että sielläkin on ollut melko lauhaa viimeiset pari viikkoa, jopa plussakelejä. Nyt ennuste näyttää olevan kuitenkin kylmenemään päin ja pakkanen putoaa viikonloppuna ihan talvisiin lukemiin. Sehän sopii minulle. Voisi kuvitella, että jonkinlaista kantavaakin hankea pitäisi muodostua.

Utsjoen lähipäivien sääennuste (FMI).

OAC Karit Riisitunturilla talvella 2014
Varasin muutama viikko sitten lumikenkäsukset reissuun, mutta eilen vuokrafirmasta soitettiin ja valiteltiin, kun oli tullut epähuomiossa päällekkäisvaraus 125 cm Altai Skis Hokkeihin ja 147 cm OAC:n Kareihin, joiden piti mukaamme lähteä. Tilalle tarjottiin kahta paria uudenkarheita 127 cm pitkiä OAC:n WAP -lumikenkäsuksia EA -siteillä. WAPit lienevät suurin piirtein samaa tavaraa eri paketissa kuin nuo 125 senttiset Hokit. Eroa niillä on sen verran, että WAPit ovat keskimäärin noin sentin leveämmät ja 2 senttiä pitemmät. Mukava päästä kokeilemaan itselle uutta suksimallia!

Viime hetken varustehankintana ostin Deerhunter Blizzard -metsästyshanskat, kun aika loppui kesken tehdä hanskat itse ennen reissua. Olisin ostanut Deerhunterin Halifaxit, jos niitä olisi ollut jossain myynnissä, mutta en nyt tähän hätään Suomesta löytänyt. Omistin sellaiset aiemmin, mutta hukkasin ne syksyn hirvenmetsästysreissulla. Lumimyräkkähanskoissa on tuulen- ja vedenpitävä kalvo ja nyt tällä viikolla aamuisin pakkassäässä pyöräillessäkin ovat kädet tuntuneet lämpimiltä eikä tuuli ole mennyt läpi. Lisäksi molemmissa käsineissä on etusormi eri lokerossa ja muuten malli on lapasmainen. Asetta en tulevalla reissulla käytä, mutta myös kameran käyttäminen nuo hanskat kädessä on huomattavasti helpompaa kuin lapasilla.

Deerhunter Blizzard -hanskat
Tästä linkistä löytyy reissun varustelista.


Vanhemmat postaukset:
Muotkan reissun suunnittelua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!