Muutto kangaslaavusta tarppiin

Ahkiohommien jälkeen oli muitakin projekteja, mutta kerron niistä sitten, kun vuodenaika on osuvampi polkupyöräjutuille...

Lueskelin alkusyksystä 2013 Vaellusnetin turinoista, että eräs vietti öitään todella kevyen 1,5*3 metrisen tarpin alla. Innostuin! Minullahan oli juuri sen kokoinen kangas jo valmiina. Ajattelin, että se taffetasta tehty ahkiossa kuskattavien varusteiden suojakangashan voisi toimia myös majoitteena. Matka Vihen kangaslaavun käytöstä tarpin käyttöön oli lyhyt. Paljon vähemmän olen retkeilijän urani aikana yöpynyt teltassa kuin yksikerrosmajoitteessa. Tunnelma avomajoitteessa on aivan eri kuin teltassa. Jos menee metsään, niin miksi haluaisi sulkea itsensä vetoketjujen taakse ja jättää luonnon ulkopuolelle? Parhaimpia on aamut, kun herää majoitteensa alta ja silmänsä avatessaan näkee järvi- tai tunturimaiseman, tai vastaavan. Ei ole sen voittanutta! Niin kauan kuin kelit antavat myöten, niin minä nukun avomajoitteessa. Sen rajan aion vetää niin pitkälle kuin mahdollista ja jätän telttailun telttailijoille. Muutama esimerkki niistä järvenrantamaisemista:

Leiri Näsijärven rannassa joulukuussa 2014.

Leiri Näsijärvellä marraskuun lopussa.

Talvella voi helposti leiriytyä jäällekin, kunhan ensin varmistuu jään kestävyydestä. Varmasti tasainen alusta.

Päätin siis tehdä ahkionsuojakankaasta majoitteen. Hahmottelin aluksi
paperille muutamia erilaisia pystytystapoja ja kuvien mukaan määritin kankaan reunoihin kiinnityspisteet. Corduraa oli jäänyt kesän ompeluprojekteista yli ja nurkkien kiinnityslenkit tein moninkerroin käännetyistä cordurasuikaleista. Niitä vain hirmuinen määrä kaikkiin reunoihin. 

Sitten alkoi ramppaaminen pihamaalla kokeilemassa kaikkia mahdollisia kankaan ripustuksia, mitä mieleen juolahti. Olin erittäin tyytyväinen. Olin tehnyt itselleni kevyen majoitteen (paino noin 350 grammaa), josta seuraava askel lähemmäksi luontoa olisi kai nukkuminen kelissä kuin kelissä taivasalla :-)

 

Suorastakin tarpista saa hirvittävän monenlaista suojaa aikaiseksi, kunhan mielikuvitusta riittää. Vähän matalaltahan se heti tuntui, mutta tarkoitus sen alla olikin lähinnä vain nukkua, joten oletin sen riittävän. 

Syksy 2013 oli siitä murheellinen, että perinteiselle Muotkan hirvestysreissulle en päässyt (tarinoita sieltäkin tulossa muilta vuosilta!) koulu- ja lapsenhoitoteknisten syiden vuoksi mukaan. Korvikkeeksi anoin syyslomalle reissun läheisemmille valtion maille Pukalan virkistysmetsään. Majoitteeksi otin tietenkin uuden tarppini.

Leiripaikka Pukalan virkistysmetsässä syksyllä 2013.

Olin paikalla perjantai-iltana komeassa syksyisessä auringonpaisteessa. Lehdet olivat puista jo pääosin pudonneet ja virkistysmetsässä ei ollut merkkiäkään muista retkeilijöistä tai metsämiehistä. Istuin nuotiopaikkaa kiertävän pöllin päässä tulilla hiljaisessa ja hämärtyvässä metsässä. Minulla oli parin päivän pienriistalupa taskussa, alkaen seuraavasta päivästä.

Eipä siinä, aamun pimeydessä kompuroiden lähdin liikkeelle. Tulivoimaa oli ainakin mukana, olalla roikkui Tikan teekolmonen ja toisella Mossbergin pumppari. Teeripilliin olin sijoittanut aiemmin ja halusin olla ennen valoisaa aikaa suoksi merkityn alueen laidassa suhistelemassa. Olinkin, mutta eipä siellä mitään laillista riistaa näkyville sattunut. Nojailin pari tuntia paksuun petäjään ja viereisessä istuskeli pöllö oksalla hetken aikaa. Lajitunnistus jäi pimeän vuoksi tekemättä, ja sittemmin pöllö vaihtoi aukean toiseen reunaan kytikselle. Korppikin kävi siinä männyn latvassa, mutta siinäpä ne eläinhavainnot oli.

Jatkoin matkaani pääosin polku-urien ulkopuolella ja tulin siihen tulokseen, että polkujen osuudet on säästetty suuremmilta hakkuilta ja muilta osin alue on silkkaa talousmetsää kaikki tyynni. Jotenkin ei ihan samaan tunnelmaan päässyt virittymään kuin hirveä naakiessa Nuhppirin alarinteen koivikoissa. Tilanteentapainen tuli kuitenkin ennen Valkeajärven tulipaikalle saapumista. Musta lintu sujahti 20 metrin päästä ohitseni ja olin jo haulikko poskella, mutta jätin tietenkin ampumatta punapäistä siivekästä, joka hetken kuluttua istui rummuttamassa kannonreunaa heikosti virtaavan puron varressa.

Kahvitauko Valkeajärven laavulla.

Pidin pitkänlaisen kahvitauon Valkeajärven laavulla ja kuulostelin jänisajon etenemistä metsässä. Muitakin metsästäjiä oli saapunut paikalle.

Tauon jälkeen alkoi tauoton räntäsade. Sitä sitten riittikin loppupäivän. Eipä teeret suhistelleet eikä sen paremmin pyyt vislailleet, vaan valkoista ja märkää tuli taivaan täydeltä. Tyhmyyksissäni en hakeutunut sateensuojaan, vaan harhailin pitkin metsiä koko päivän. Tulin iltahämärässä takaisin leiriin ja voin kertoa varusteideni olleen todellakin märkiä. Muokkasin pystytyksen vastaamaan paremmin laavua ja aloin kuivattelemaan pienenpienen tarppini alla nuotion lämmössä. Majoitteen koon aiheuttamat haasteet syys- ja talviretkeilylle tulivat kertaheitolla kaikki ilmi...

Laavumainen pystytys.

Varusteiden kuivattelua.

Vesihöyryä nousi haikuna pienestä pirtistäni, kun heitin pitkäkseni majoitteeseeni koko illan puut pinottuna majoitteen viereen. Vaikeata oli saada mitään kuivaksi. Makuupussiin lämmitin molempiin kenttäpulloihin kuumat vedet, jotta energiaa piisaisi kuivattaa jotain myös yön aikana pussin sisällä. Monta tuntia yritin illalla kuivatella varusteitani, mutta lopputulos oli hyvin nähtävissä aamulla. Lähdin taas hämärässä erään toisen suon laitaan ja melkoisen kalseaa oli norkoilla teeripassissa kosteissa kamppeissa... Keräsin kamat ja lähdin pois.

Terriä odottelemassa.

Reissun jälkeen oli aika selvä peli, että suojaavammalle tarpille olisi tilausta.