Sivut

lauantai 30. joulukuuta 2023

Kuhapilkillä toistamiseen, 30.12.2023

 


Kerhon tapoihin on kuulunut, että reissuilta myös saadaan saalista, joten läksimme vielä toistamiseen kokeilemaan kuhaa Porvoon edustalle merelle lauantaina uudenvuoden aatonaattona. 

torstai 28. joulukuuta 2023

Torstai Torronsuolla, 28.12.2023

akpojan lounastunti Torronsuolla.


Pertsaa on päässyt latusuksilla sivakoimaan koneladulla jo marraskuun loppupuolelta ja kilometrejä on tällä erää sillä keinolla kertynyt noin 120 kappaletta, mutta nyt iski hinku päästä välillä metsäsuksilla maastoon. 

torstai 14. joulukuuta 2023

Melontareissu yksin Inarijärvellä, 21-28.7.2023

akpoika Inarijärvellä meloskelemassa.


Jaahas. Sehän vierähti vuosi ja puolikas toistakin, että ei tullut julkaistua täällä yhtikäs mitään.