Sivut

torstai 12. toukokuuta 2022

Pyörälenkki Övikissä, 11.5.2022

 

Oma pyörä mukana työmatkalla. Kätevä tapa käydä tutustumassa lähiympäristöön hieman kauempana kuin mihin kävellen tai juosten ehtii/jaksaa. Kiertelin mukavassa kevätkelissä reilun 20 kilometrin iltalenkin hotellilta Lakasundiin, Bodumiin ja Dekarsönin sillalle. Sieltä meren rantaa pitkin Järvedin kautta Örnsköldsvikin keskustaan.

Täytyy myöntää, että Ruotsistakin löytyy ihan mukavia maisemia. Näytteitä alla.

keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Skeppsmalen, Örnsköldsvik, 10.5.2022

 


Aika vähän on tullut julkaistua juttuja viime aikoina vähintään osittain siitä syystä, että olen viettänyt reilut 30 päivää länsinaapurissa, tarkemmin Örnsköldsvikissä, työmaan LVI-poliisina eli valvojana viimeisten 3 kuukauden aikana. Useinkin iltaisin on mukava kierrellä lähiseutuja hahmottaakseen missä sitä oikein onkaan. Aikaa ei pitkien työpäivien jälkeen juuri tarvitse hotellilla tappaa, mutta happihyppely muuallakin kuin teollisuusympäristössä on ihmiselle hyväksi ja sille täytyy tietysti oma aikansa ottaa, vaikka 10 tuhatta askelta tai enemmän tulee kyllä helposti jo työmaallakin. 

Övik sijaitsee jokseenkin Vaasan korkeudella ja ensimmäisenä tänne tullessa hämmästyy maastonmuotoja. Aluetta (ja paikallista olutta) nimitetään Höga Kusteniksi eli korkeaksi rannikoksi ja sellaista tämä onkin, varsinkin verratessa samoille leveysasteille Suomen puolella eli Pohjanmaalla, suorastaan vuoristoa.