tiistai 6. syyskuuta 2016

Norrköping: Himmelstalundia ja vähän muutakin 6.9.2016




Totesin eilen, että jotain samaa tässä on kuin Tampereella. Putous on kuitenkin vedetty kyllä kertaluokkaa hienommaksi!

Tuli tänään käveltyä sellainen noin 7-8 kilometriä töiden jälkeen ja käytyä katsomassa Himmelstalundin kalliokaiverruksia, jotka olin jo etukäteen netistä bongannut ja ajatellut poiketa työreissulla katsomassa. Kyseessä on mitä ilmeisimmin Skandinavian suurimmat kalliokaiverrukset, jotka on maalattu punaisella ja osa valkoisellakin värillä, jotta ne näkyvät paremmin. Aika hauskoja kuvioita. Kävelyreittikin oli hauska.


Seurailin Motalanjokea ylävirtaan ja pitkän matkan sain kuljeskella aivan mahtavaa puistoaluetta joen rannassa kulkevalla hiekkapolulla. Motalanjoella on kai läheiseltä Glan järveltä Ruotsin ainoaan vuonoon laskiessaan korkeuseroa 22 metriä. Se on aika paljon, kun mikään kovin pitkä joki ei ole kyseessä. Hurjan paljon oli muitakin ulkoilijoita ja lenkkeilijöitä liikkeellä. Taitaa olla reippaampaa sakkia täällä länsinaapurissa... Koomisinta oli, kun meidän projektipäällikkö Ruotsin puoleltakin kirmasi ohitse. Outoa nähdä tuttuja, mutta kyseessä onkin vain mitä ilmeisimmin pikkukaupunki.

Himmelstalund on vaikka ohi kulkiessa helppo kohde poiketa vilkaisemassa. Parkkipaikat ovat 400 metrin päässä nähtävyydestä. Ja Pappa Grappassa kannattaa poiketa syömässä. Totesin itse äsken mainioksi paikaksi ;-)

Tässäpä kuvia kävelyltä, tehkää hyvin. Laittelin kaiverruksista aika monta kuvaa, kun en jaksanut oikein alkaa valkkaamaan.







Hämähäkin seittejä.

Tosi hauskan näköinen pomppupaikka!

Puistoa.


Himmelstalundin kuivahtanut puu.








Nämä jalanjäljet jatkuivat aika pitkälle.


Metsästyspuuhissa. Mikä lie elukka?








Näkymää kaiverruksilta vähän muuallekin.






Miekka.






Piti ottaa kuva. Hauskat telineet. Mukava varmaan keikkua tuolla.





25000 kaktusta aseteltuna. Joka vuosi erilainen asetelma tässä.. Lähellä rautatieasemaa.

6 kommenttia:

  1. Nättejä jälkiä menneisyydestä. Arvostan.

    VastaaPoista
  2. Esihistoriallinen kalliotaide pistää aina mietteliääksi. Tuo "mikä lie elukka" etenkin jäi tässä mietityttämään. Voisiko se olla ns. alkuhärkä? Näyttää kuitenkin lähinnä tosi massiiviselta nautaeläimeltä, vaikka kyttyröistä tuli ekana mieleen kameli. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, että kameli minullakin siitä mieleen tuli ensiksi, mutta ei kai nyt Ruotsissa... :-D Mielenkiintoista oli myös, että en noilla eläimillä huomannut sarvia, mitkä Suomessa olevissa kalliomaalauksissa taitaa aika usein olla.

      Poista

Jätä merkki käynnistäsi kirjoittamalla kommenttilaatikkoon!

Feel free to leave a comment or two in the comment box!