perjantai 30. lokakuuta 2015

Varustepainolla huijaaminen on nyt lopetettu

Kesäkuussa urputin pilkkahintaan hankkimastani Thermarestin alustasta (postaus: Thermarest Neoair All Season Regular), kun ilmoitettu paino ei pitänyt alkuunkaan kutiaan. Eihän tämä toki ollut laisinkaan ainoa omistamani "tehdasvalmisteinen" varuste, jonka painospekseillä yritettiin viilata linssiin. Eikä edes yritetty, vaan onnistuttiinkin aivan täysillä. Ilmeisesti varustevalmistajien mielestä on parempi myydä sitä tavaraa keinolla millä hyvänsä ja on aivan sama, vaikka ostaja joutuisikin pettymään myöhemmin tarkistaessaan painon. Esitin kysymyksen "tuntuuko rinkka kevyemmältä selässä, jos kuvittelee sen olevan kevyempi?" ja luettelin muutaman esimerkin varusteistani, joiden ilmoitetut painot ovat menneet metsään.


Mutta oikeastaan, tämän postauksen piti olla kuitenkin äänenpainoltaan positiivissävytteinen, sillä olen saanut miellyttävän kokemuksen siitä, että siellä "contact@varustetehdas.cn" -sähköpostiosoitteessa vastaakin ihan oikea ja ymmärtävä ihminen, johon yhteyttä ottamalla voi saada muutoksen aikaan. (Joskus sieltä saattaa saada kaverinkin, mutta tulen siihen asiaan myöhemmin...)


Nimittäin, he todellakin päivittivät painon sivuilleen! Hurraa! Valmistajan sivuilla lukee nykyään tuon ilmatäytteisen patjan painona 610 g vanhan 540 g:n sijaan.


Kesäkuussa lähetin viestin tuosta virheellisestä painosta ja sain seuraavanlaisen vastauksen:

"Hello Aki,

Thank you for your email.

We are currently in the process of updating our website and packaging to accommodate the slight increase in weight.
If I can be of any further assistance, please do not hesitate to contact me again." Linkki googlen käännökseen.


Kävin kesän aikana muutaman kerran katsomassa sivuilla, mutta nyt tässä taisi olla ainakin kuukauden tauko, joten en tarkkaa päivää osaa sanoa milloin luku on oikaistu. Muutaman kuukauden tuo "prosessi" kesti, mutta mikä tärkeintä; viimein siellä komeilee varusteen oikea paino.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Viikon kuva: Viikko 43

Viikon kuva: Viikko 43

Liittyy postaukseen: Kurkistus Kurun kuusikoihin 23-24.10.2015

Viikon kuva: Viikko 42

Viikon kuva: Viikko 42
Liittyy postaukseen: Läjä suppiksia

Keittotaso risukeittimen päälle

Tuli pakottava tarve jatkaa keittimen kehittelyä.

Kaverin keitin toimi Kurun retkellä aivan liian hyvin verrattuna omaani! Niin ei saa olla.


Kuva kaverin risukeittimestä.



Keitin on toteutettu melko paljon eri tavalla kuin omani, mutta pääsyy tehoeroon oli ilmeinen. Omassani ei ollut nimittäin tuota verkkoa nostamassa kattilaa reilummin irti keittotölkin yläpinnasta. Kenttäpakin kanssa ongelma ei ollut niin suuri, mutta pyöreä kattila sulki liekkien ulospääsymahdollisuudet liiaksi.


Sattumalta törmäsin youtubessa erääseen "how to make a hobo stove" -videoon (niitähän on siellä vaikka kuinka) ja inspiroiduin kokeilemaan hieman toisenlaista ratkaisua, joka näytti tukevammalta kuin verkko kantillaan. Siihen tarvitsin rautalankaa tai vastaavaa. Tutkailin omat romulaatikkoni, mutta en löytänyt sopivaa. Sitten hiippailin viemään lopullisesti kulahtaneet muckbootsini (pohja halkesi oikean jalan kengästä päkiän kohdalta poikittain kokonaan poikki Kurussa.. En sitä enää korjaa) roskiin ja samalla syöksyin metallinkeräyslaatikkoon tonkimaan mahdollisia raaka-aineita keittimeeni. Sieltähän yleensä löytää kaikki risukeittimeen tarvittavat ainesosat.


Löytö! Vanhan kaasugrillin ritilä.

Roskiksesta löysin juuri etsimäni romun, vanhan kaasugrillin ritilän!

Työkalupakista otin esiin peltisakset, pihdit ja metalliporan. Muuta ei tässä hommassa tarvittukaan, paitsi hieman sormivoimia. Napsuttelin pihdeillä muutaman langan irti hitsauksistaan ja taivuttelin alla olevan kuvan mukaiset osat. Peltisaksilla sai sen verran painettua leikkauskohtaa montulle, että sen jälkeen pihdeillä vääntämällä lanka katkesi oikeasta kohdasta.




Tuon jälkeen porasin viisi reikää risukeittimen yläreunaan siten, että yksi väli jäi leveämmäksi tikkujen syöttämistä varten. Sitten vain pujotin keittotason rautalangat paikoilleen. Tasosta tuli varsin tukeva ja sen saa helposti purettua pois pakkaamista varten. Painoa tuli lisää 50 grammaa ollen nyt 277 g kaikkineen.


Keittotaso.


tiistai 27. lokakuuta 2015

Kotakokemuksia, risukeitintesti ja pari pientä viilausta

Ensimmäinen yö kangaskodassa on vietetty ja siitä selvitty varsin mallikkaasti! Kertoilin reissusta edellisessä postauksessa: Kurkistus Kurun kuusikoihin, 23-24.10.2015. Tässä kerron tarkemmin reissun kotakokemuksista, risukeitintestistä ja parista pienestä päivityksestä.


Kota valaistuna otsalampulla Suolijärven laavun edessä.

 Ensimmäiset käyttökokemukset

 

Kota vastasi odotuksia. Sitä saa mitä tilaa. Mitoitin tilat kolmelle ja kolmestaan siellä mahduimme nukkumaan. Neljäskin olisi mahtunut tarvittaessa, mutta sitten olisivat makuualustat olleet jo liki kiinni toisissaan. Korkeus luo tilan tuntua ja seinustan puolella nukkuneillekin riitti korkeutta istua selkä suorassa ilman, että takaraivo hankaa kangasta. Sain kavereiltani myös useita kommentteja, jotka olivat pelkästään positiivisia. Kuulemma tällainen majoite pitäisi olla kaikilla retkeilijöillä. Ideointiakin tuo uusi majoite herätti ja ainakin oviaukosta sain myös toisenlaisia toteutusajatuksia. Oven läpänhän saa nostettua tukikepeillä vaakasuoraksi, mutta periaatteessa siihen voisi lisätä myös seinäkappaleet, jolloin suojaavuutta olisi vieläkin enemmän. Ihan hyvä ajatus ja olisi helposti toteutettavissakin.

Pystyttäminen on helppoa, mutta keskitolppa on turhan pitkä patikkareissuille. Täytyy harjoitella ilman keskitolppaa pystyttäminen, niin sen voi jättää jalkamarsseilta pois kokonaan. Nyt sen sai helposti jätettyä autoon, kun kiersimme vain yhden päivän lenkin. Polkupyörän kyydissä tolppa kulkee hyvin, kun kiinnittää sen tarakkaan ja yhdellä irtohihnalla runkoon.


Oviläppä pysyy varmasti alhaalla yön, kun alaosan lenkkeihin pujottaa kepin tai puunpätkän.

Risukeitintesti


Sytytysvaiheessa keitin savuttaa melko runsaasti.
Mitäpä sitä muutakaan perjantai-iltana tekisi kuin grillailisi teltassa... Testasin nimittäin risukeitintä sisätiloissa. (Välihuomautus: riittävästä ilmanvaihdosta ja nopeasta poistumistiestä on ehdottomasti varmistuttava pidettäessä tulta kodan sisällä!) Pilkoin puuvajasta koivuklapin pieniksi ja lyhkäisiksi pätkiksi, sulkeuduin kammiooni ja ennakkoluulottomasti sytytin tuohella kosteahkot puusälät. Alkuvaiheessa huippu oli kokonaan avoin ja oviläppä kiinni. Savun muodostus oli runsasta, kun samaan aikaan virittelin lämpömittarin 2 metrin piuhan päässä olevan anturin noin 1,5 metrin korkeuteen maasta kiinni keskitolppaan. Varsinainen mittariosa oli rinkkani päällä pötköttelykorkeudella ja sain lämpötilan sekä ylhäältä että alhaalta.



Tulet kodassa.



Muutamassa minuutissa savua oli kerääntynyt kotaan siten, että savuraja oli noin 70 senttiä maasta, mutta ei kuitenkaan missään vaiheessa tullut sen alemmaksi. Korvausilman pääseminen kotaan ei siis ollut ainakaan olematonta. Istuminen oli kuitenkin ikävää ja makailin sen verran alhaalla, että ei tarvinnut hengitellä häkää. Pikkuhiljaa sekä kota että keitin alkoivat osoittaa lämpenemisen merkkejä ja löin lisää pökköä pesään. Varmuuden vuoksi avasin ovea hieman taatakseni korvausilman saannin.

Risukeittimen savunmuodostus väheni huomattavasti alkuminuuttien jälkeen ja lämpötila alkoi nousemaan. Huipulla oltiin jo hellelukemissa ja alhaallakin oli yli kymmenen astetta lämpimämpää kuin ulkona. Savuraja alkoi nousta ylemmäs ja saatoin jo istuskella makuualustallani ja seurailla kodan lämpenemistä. Poltin yhden klapillisen keittimessä ja kodan lämpötila nousi sillä todella mukavasti ollen alhaalla noin 20 astetta plussalla ja 1,5 metrin korkeudessa oli yli 30 astetta lämmintä.
 

Ovi hiukan raollaan ja kodassa ei ole savua juuri lainkaan.


Ensimmäinen risukeitintesti osoitti, että pienen tulen pitäminen tässä kodassa on mahdollista, mutta kolme makuualustaa ei silloin mahdu olemaan levällään. Kaksi mahtuu. Minut yllätti testissä se, että pienelläkin tulipurkilla kota lämpenee niin runsaasti. Korvausilma-asiaa täytyy miettiä ja se vaatii jatkotutkimuksia. Ilman vaihtumiseen auttanee muutkin tekemäni muutokset kodassa. En välttämättä ala jatkuvasti risukeitintä sisällä polttamaan, mutta on hyvä tietää, että lämmittely sen kanssa on mahdollista.


Kodan päivityksiä



Tein pieniä muutoksia kotaan sen Oma kota kullan kallis -postauksen jälkeen ja myös kommenttien perusteella. Sain TapaniK:lta (hän on myös retkibloggari. Linkki blogiin tässä) vinkin tehdä liepeeseen lenkkejä, joista reunan voi vedättää narulla ulkopuolelle ja näin raottaa maanvastaista sivua ilmanvaihdon tehostamiseksi. Teinkin sellaiset lenkit jo tuohon Kurun reissuun ja kiilasin liepeen niistä ulkopuolelle, enkä sisäpuolelle. Tällöin mahdollinen kondenssivesi valuu ulos, eikä jää sisään käännetyn liepeen päälle lammikoksi. Varsinaisesti ilmanvaihdon parantamiseen en niitä nyt käyttänyt. Aamulla kondenssia hieman oli, mutta kuitenkin niin vähän, että en tiedä olisiko sellainen määrä muodostunut joka tapauksessa. Täytyy seuraavalla kerralla kokeilla raottaa lievettä hieman enemmän, mutta olosuhteet ovat sitten muutenkin varmasti taas toiset, joten luotettava vertailu on äärimmäisen vaikeaa...

Oviaukkoonkin tein pari pientä lisäystä ennen reissua helpottamaan rullauksia. Oviaukon saa nyt pienillä kuminyörilenkeillä lukittua helposti auki-asentoon. Noita lenkkejä laitoin yhteensä neljä, kaksi alareunaan sivujen rullaamista varten ja kaksi ylös oviläpän rullaamista varten. Pieniä yksityiskohtia, mutta helpottaa käyttämistä oikein mukavasti.


Oviaukon saa nyt varmistettua sivuun näppärästi kuminyörilenkeillä.


Lisäksi tein reissun jälkeen nurkkiin pienen lisäyksen, jonka olin ajatellut tehdä muutenkin. Kiinnitin nurkkakiinnikkeisiin Blake's Hitch -kitkasolmulla varustetut nyörit siten, että vaarnan paikalle tulee sen avulla toleranssia 0-20 senttiä, kun aina se ei käy juuri siihen mihin se majoitteen geometrian puolesta olisi tulossa. Kangas on myös sen verran kosteudesta venyvää, että on hyvä olla myös nurkissa pieni säätö, jotta kireyden tarkistaminen on helppoa.

Näillä pienillä muutoksilla seuraavalle reissulle... Jonka ajankohta ei tosin ole vielä selvillä. Alla vielä kuvat nurkan kiinnitysnyöreistä.




sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kurkistus Kurun kuusikoihin, 23-24.10.2015

Ensimmäinen kotaretkeni (postaus: Oma kota kullan kallis) suuntautui Kuruun kahden tamperelaisen retkeilykaverini kanssa. Lähdimme perjantai-iltana viiden jälkeen ajelemaan kohti Pikku-Suolijärven aluetta. Minun osaltani reissu alkoi kuitenkin jo puoli viiden maissa reilun viiden kilometrin pyöräretkellä kaverin luokse. Olin pakannut tavarani (varustelista) rinkkaan, jonka painoksi paljastui kotona henkilövaakapunnituksen perusteella 16 kiloa eväineen. Myös kodan keskisalko oli punnituksessa mukana, vaikka se ei rinkkaan mahdukaan. Pyörän runkoon sen saa kuitenkin varsin mukavasti kiinni kuljetuksen ajaksi. 




Rinkan kanssa pyöräily cyclocrossilla on melko kurjaa, kun ajoasento on etukeno. Kypärän takaosa tahtoo ottaa rinkan päällyslaukkuun kiinni ja kauas eteen katsominen on hankalaa. Eipä sillä toisaalta ole juuri väliä noin lyhyellä siirtymällä ja pitempiä varten on pyörälaukut. Pyöräilyä helpotti, kun keksin löystyttää olkapäiltä pari remmiä, että rinkan yläosa irtosi selästä muutaman sentin.


Muutaman päivän taivas oli ollut pilvinen ja tihkua oli vielä pyörämatkallakin ilmassa, mutta autosiirtymän aikana näkyi selkenemisen merkkejä. Ennusteissa lauantaille oli varsin mukavan aurinkoinen keli. Jätimme auton tien laidan levikkeelle ja kävelimme parin sadan metrin matkan Suolijärven läheiselle laavulle (karttalinkki). Laavu olikin todella hienossa kunnossa ja koivuklapejakin oli vaja puolillaan, vaikka olimme varautuneet reissuun myös säkillisellä omia halkoja. Pystytin kodan laavun edustalle ja istuimme iltaa nuotiolla solumuovipatjalla laavun suulla rupatellen ja iltapalaa syöden liki puolille öin asti. Hieman yli puolikkaaksi ehtinyt kuu kiersi edessämme ja näkyi ajoittain pilviverhon raoista.


Tein illalla testin polttamalla risukeitintä kodassa, mutta palaan tarkemmin kotajuttuihin myöhemmin. Varsin mukavasti mahduimme kolmestaan korkeaan majaani yöpymään. Toinen kavereistani innostui kehumaan majoitettamme jopa sanoen, että "kaikilla retkeilijöillä pitäisi olla tällainen kota". Korkeus, tilan tuntu ja seinien jyrkkyys ovat kyllä ehdottomasti kodan mukavia puolia. Olimme kaikki ensimmäistä kertaa kangaskodassa yötä ja vitsailimme illalla, että näinköhän siellä saa nukuttua ollenkaan, kun on vasta aloittelija näissä hommissa. Niin kuin tuo nyt niin erilaista olisi...


Valaistu kota laavun edessä 1/2.

Valaistu kota laavun edessä 2/2

Kuu pilvien takana.

Nukuin makeasti peittoni alla ja aloin pukeutumaan hieman ennen kahdeksaa aamulla. Lämpömittari näytti ulkopuolelle yhtä astetta lämmintä ja sisällä oli asteen tai pari lämpimämpää. Kankaan sisäpinnalla oli hieman kosteutta, mutta ei haitaksi asti. Keittelimme risukeittimillä puuroa ja kahvia aamupalaksi. Kaverin risukeitin toimi sen verran tehokkaammin, että lopulta priimasimme kahviveden lämpötilan kiehumispisteeseen sillä, kun pyöreä kattila ei ole parhaimmillaan minun keittimeni päällä. Täytyy vielä väsäillä pieni korotusverkko keittimeen, että tuli saa ilmaa paremmin. Hieman ennen kymmentä oli aamupala syöty, leiri purettu ja kööri valmiina päivän jalkapatikalle.


Mukavasti mahtuu kolme henkilöä kotaan yöpymään. Tarvittaessa neljäskin.

Laavun ympäristöä.
Kaverin risukeitin ja tuulisuoja toimii kuin unelma.



Kymmenen aikaan lähdimme kävelemään kohti kuusikoita. Jätin matkasta kodan keskisalon pois autoon, jotta en joudu kantamaan sitä koko päivää maastossa, mutta muiden varusteiden annoin olla rinkassa. Matka alkoi hakkuuaukean yli kulkevaa hiihtoreittiä pitkin kävellen. Aukealla maa oli huurteessa eli siinä oli ilma pakkasen puolellekin mennyt, vaikka metsäisessä leirissämme lämpötila oli pysynyt koko yön plussan puolella. Kävelykeli olikin huomattavan raikas. Koukkasimme reitiltä Suolijärven rantaan (karttalinkki). Järvellä seilaili usvalauttoja auringon noustessa metsän takaa.


Suolijärvi aamuauringossa.

Suolijärven sumuja.

Palasimme hiihtouralle ja harhaannuimme kulkemaan reittiä muutaman sata metriä liiaksi pohjoiseen (karttalinkki), kun emme huomanneet erästä polun risteystä (karttalinkki). Palasimme takaisin, mutta syy risteyksen ohi kävelemisellekin tuli pian selväksi. Mitään polkua ei tuossa kohdassa etsinnöistä huolimatta löytynytkään. Vastaavia paikkoja tuntui olevan nuo metsät täynnä. Olemattomia polkuja karttaan merkittynä ja olemassaolevia polkuja ja vanhoja metsäautouria karttaan merkitsemättöminä. Oikaisimme kohdasta kuitenkin metsään ja menimme oletettua polkureittiä pitkin kartan avulla suunnistaen Kallelan talon ohittavalle metsäautotielle ja edelleen metsäautotiettä kääntöpaikalle asti (karttalinkki).


Lehtikuusimetsää hiihtoreitin varrella.

Kallelan kuusikko.

Vastavalo metsäautotien kääntöpaikalla.

Metsäautotien päästä alkoi varsinainen vanhan metsän osuus. Oikealla puolellamme oli luonnontilainen räme ja vieressä kohosi upea ja synkeä kuusikko, johon vain harvoista väleista pääsi auringonsäteet sisään. Räme oli merkitty tavanomaisella sinisellä värillä karttaan ja juttelimme, että se väri voi tarkoittaa maastossa monta eri tyyppistä paikkaa. Monet kosteat metsikötkin ovat merkitty samalla värillä.


Räme.

Kaatunut runko.

Puro Pikku-Suolijärven pohjoispuolella.


Sammaloja.


Kiersimme Pikku-Suolijärven pohjoispuolelta siinä toivossa, että näkisimme järven itäpuolen jyrkänteet sieltä käsin, mutta vastarannan metsä oli turhan tiheä. Tarkkaan katsoessa jyrkkiä kallioita kuusien välistä oli kuitenkin nähtävissä. Pitkänomaisella ja kapealla lammella oli muutama saarikin. Varsin paljon erämaan tuntua oli tuossa paikassa, ja olimmehan Pirkanmaan mittapuulla melkoisen syrjäisessä kolkassa. Seurasimme hirven jälkiä järven länsirannalla ja perästämme tuli myös hirvikoira meitä nuuhistelemaan. Todettuaan meidät vääräksi lajiksi, koira jätti meidät haukkumatta ja lähti takaisin hirven jälkien perään.



Pikku-Suolijärvi pohjoispäästä kuvattuna.

Pikku-Suolijärven eteläpääty.

video
Savuavia puita.


Muutimme kurssin kohti Kotajärveä. Retkikaveri oli hieman perehtynyt ilmakuviin ennen lähtöä ja osasimme tutkimustyön perusteella liikuskella kuusikon suojissa päivän mittaan useita kilometrejä törmäämättä lähialueilla olleisiin taimikoihin. Puro Kotajärvestä laskee Pikku-Suolijärveen ja korkeuseroa tuolla vajaan kilometrin matkalla on 17 metriä. Seurailimme puron liepeillä kosteaa kuusikon pohjaa pitkin ja menimme lounaalle Kotajärven rannan jyrkän rinteen päälle. Kello oli noin puoli kaksi iltapäivällä.



Puro Kotajärven ja Pikku-Suolijärven välillä.

Kaatunut puunrunko.

Puron uomaa.

Kalliojyrkänne. (karttalinkki)

Jyrkännettä tutkimassa.



Lounaaksi teimme risukeittimillä sipulilla höystettyä muusia ja lisäksi hirven jauhelihaa. Päälle hörppäsimme cappuccinot. Mahtavat eväät jälleen kerran! Kävin vuoron perään toisen kaverini kanssa poimimassa suppilovahveroita, kun niitä tuntui olevan metsässä runsaasti. Emme niitä kuitenkaan toisen kaverin pyynnöstä laittaneet ruokaan. Ei ollut sieni-ihmisiä... Vielä. Kyllä me hänetkin vielä käännytämme. Parhaasta paikasta noukin sieniä kolmisen litraa melkein samoilta jalansijoilta.


Ei savua ilman tulta.

Lounas.

Kotajärvi.

Peilikuva.

Suppiloita.

Tauolta jatkoimme sienipussit kourassa eteenpäin ja tyhjensimme matkan varrelle sattuneet apajat. Oli hienoa kulkea tunteja tuollaisissa metsissä. Suppilovahveroita olisi varmasti todella paljon ja omiin pusseihinikin 6-7 litraa kertyi ihan vain ohimennen noukkiessa.


Suppiksia.


Kiipeilyä puun rungolla.

Kuljimme Letkunevan ohi ja Tervahaudanmäen yli kunnes tulimme vanhan uittojoen rantaan, Petäjäluomalle. Kosken kohina kuului kauas. Kävimme ensin katsomassa erästä piilopirttiä joen suvantokohdalla. Tupa oli lukittu, mutta paikalle johti vain hyvin epäselvä polku. Tuskinpa on siis kovin ahkerassa käytössä.


Piilopirtti joen rannassa.


Pirtiltä seurailimme jokea ylävirtaan. Kosken kohina jatkoi voimistumistaan kulkiessamme ääntä kohti. Kohisija paljastui viimein tiheäkasvuisen metsän suojista. Siellähän olikin liki pitäen parin metrin korkuinen "putous" (karttalinkki)! Hämmästyttävä päätös kuusikkokierrokselle. En olisi uskonut, että vielä tuollaisen putouksenkin pääsemme näkemään ja siihenkin johti läheiseltä tieltä vain kapea polku, vaikka paikka oli varsin näkemisen arvoinen! Putouksen yläpuolella oli silta, jota pitkin pääsimme kiertämään myös toiselle puolelle ja tutkimaan koskea joka puolelta. Hieno paikka!

Vesiputous.

Kuva sillalta putouksen päällä.


Pölli matkalla alas.




Kello lähestyi neljää ja päätimme mennä tietä pitkin takaisin. Edessä oli siis reilun neljän kilometrin jalkamarssi autolle soratien laitaa pitkin. Paluumatka autolta tapahtui käänteisessä järjestyksessä menomatkaan nähden ja illan hämärtyessä puoli seitsemän aikaan polkaisin kotipihalle ja siirryin kalustohuollon kautta henkilökohtaiseen huoltoon. Laskin, että tämä oli vuoden 28. maastossa vietetty yö.

Lyhyt tauko kodalla (karttalinkki).

Kulkemamme reitti metsässäkin mukana kärsineelle kartalle piirrettynä. Vihreällä viivalla merkitty kunnon kuusikkopätkät. Kokonaismatka noin 12 kilometriä.